Kirjautuminen






Salasana unohtunut?
Etusivu arrow Kuukauden kuvaaja
Kuukauden kuvaaja
Syyskuun kuvaaja 2010 PDF Tulosta Sähköposti

Syyskuun kuvaajaperheenä esittelemme Lindellit Porvoosta:

"Mottomme on: Sanoin kuvaamatonta työtä yli 36 vuotta.

Toimimme edelleen Porvoossa jo toisessa sukupolvessa, kolmen hengen voimin.

Yrityksen perusti Antero Lindell, joka aloitti kuvaajan uransa vuonna 1966. Kamera, isän työkalu, kiinnosti perheen lapsia siinä määrin, että innostuksen tuloksena ja isän vaikutuspiirissä kasvaneena Anteron tytär Pauliina palkittiin vuoden 1999 lapsikuvaajan tittelillä.

Ja koska isosiskolla oli tuo maaginen kuvia tuottava laite aina käsillä, Anteron poika Oscar katsoi luonnollisesti mallia siskostaan. Hän halusi myös oman kameransa. Se ihastutti pikkumiestä niin, että leikki muuttui iän karttuessa vaivihkaa työksi ja siitä mieleiseksi ammatiksi. Oscar on suorittanut keväällä 2010 valokuvaajan ammattitukinnon.

Meille, Lindellin perheessä, valokuvaus ei ole vain työtä, se on elämäntapa. Me ikuistamme ihmisten iloa ja surua, tallennamme ihmisten juhlaa ja arkista elämää, yrityselämän tapahtumia, ja kaikkea sitä, mitä parhaimmatkaan mielikuvat eivät jaksa muistaa niin hyvin kuin ne kameralla saattaa tallentaa. Sanoin kuvaamattomalla tavalla."

www.studiolindell.fi

Image

Image

Image

 Image

Lindellin perhe: Oscar, Pauliina ja Antero

 
Elokuun kuvaaja 2010 PDF Tulosta Sähköposti

Elokuun kuvaajamme on tamperelainen Anna-Liisa Nikus, joka kertoo itsestään näin:

 

Olen toiminut kuvaajana jo monta vuotta, ja nyt vihdoinkin saavutin yhden tavoitteistani ja unelmistani; oman studion!

 Studiota on remppailtu nyt muutama viikko ja pikkuhiljaa asiat ja tavarat ja toimintatavat alkavat loksahdella paikoilleen. Tämä on ollut hienoa ja uuvuttavaa aikaa, ja ennen kaikkea erittäin palkitsevaa.

 Toimin Tampereella muotokuvaajana, päiväni täyttyvät lapsi- ja hääkuvauksista, ja teen myös mainoskuvauksia. Olen onnellinen voidessani tehdä sitä työtä mitä haluan, ja näissä hommissa yksikään päivä ei ole ikinä samanlainen!

 

studioannaliisanikus.fi

 

 

Image

Image

Image

Image 

Anna-Liisan omakuvan kuvannut Tiina Puputti .

 
Heinäkuun kuvaaja 2010 PDF Tulosta Sähköposti

Heinäkuun kuvaajamme Veera Korhonen on kotoisin Kainuusta, mutta työskentelee nykyisin Porissa toimivassa Vida Studiossa:

"Harrastin valokuvausta koko nuoruuteni, mutta en ajatellut sitä kovinkaan vakavasti otettavana ammatillisena vaihtoehtona, vaan haaveilin ennemminkin toimittajan urasta tai televisiotyöstä.

Vasta kun medianomiopintoni alkoivat olla loppusuoralla vuonna 2007, aloin tosissani miettimään mitä voisin alkaa tekemään työkseni. Koska suurin osa työkokemuksestani oli kertynyt opiskeluvuosien aikana valokuvausliikkeessä kuvia tehden, kameroita myyden ja myös kuvaten, oli luonnollista jatkaa alalla.

Onnistuin hankkimaan itselleni oppisopimuspaikan ja aloitin opinnot VVI:llä Kalevan Matin tiukassa opissa vain n. kuukausi ammattikorkeakoulusta valmistumiseni jälkeen.  Kahden vuoden ajan työskentelin pääasiassa studiomuotokuvausten parissa, mutta nykyisen työpaikkani, Vida Studion myötä olen päässyt  laajentamaan työnkuvaani myös muille osa-alueille kuten lehtikuvaukseen ja erilaisiin miljöökuvauksiin.

Olen valokuvaajana vielä sen verran urani alussa, etten osaa vielä sanoa mikä aihealue tuntuisi omimmalta, mutta teen innolla kaikkea oppiakseni  lisää. Haaveissani onkin kasvaa  ennemminkin monipuoliseksi kuvaajaksi kuin yhden asian supertaitajaksi.

Se on kuitenkin selvää, että haluan työskennellä ihmisten parissa. Olen saanut työssäni usein kiitosta siitä, että kuvauksissa on on ollut mukavaa ja siellä on viihdytty.  Juuri  se on minulle kuvaajana erityisen tärkeää. Oikean tunnelman luomiseksi on uskallettava itsekin nauraa, laulaa ja tanssia. Jos asiakas huikkaa jo ovella lähtiessään, että "olipa täällä mukavaa", niin tiedän hänen pitävän myös kuvista.

Opintoni VVI:llä ovat elämän mutkien vuoksi hieman venyneet, mutta perustutkinto on nyt loppusuoralla ja ensi vuonna olisi tarkoitus jatkaa VAT:n parissa. Opiskeluun jää koukkuun enkä osaa kuvitella elämääni ilman aika ajoin saatavaa VVI-annosta. Välillä iskee kamala riittämättömyyden tunne, mutta sitten yritän muistutan  itseäni siitä, että valokuvaaja ei voi koskaan olla valmis.  Koko ajan voi kehittyä, ja se on juurikin parasta työssäni."

www.vidastudio.fi

Image

Image

Image

Image  Veera Korhonen

 

 
Kesäkuun kuvaaja 2010 PDF Tulosta Sähköposti

Kuukauden kuvaaja Tanja Järvinen Somerolta:

"Valokuvaus on vaivihkaa tullut osaksi elämääni jo 2000-luvun alusta, kun vasta aloittelin viestinnän opintoja.
Opinnot lopulta päättyivät ja minä päädyin työskentelemään tv-tuotantojen pariin. Jäin kuitenkin miettimään,
mikä minusta vielä isona tulee. Kunnes nelisen vuotta sitten päätin,että minusta tulee ihan oikea valokuvaaja.

Sain oppisopimuspaikan kotikaupungistani Somerolta Valokuvaamo Knallista ja tuore urani valokuvauksen parissa
alkoi vuonna 2007 kuvallisen ilmaisun perustutkintoa opiskellen. Vaikkei minusta vieläkään ole kovin isoa tullut, valmistuin
valokuvaajan ammattitutkintoon tänä keväänä.

Valokuvauksessa on parasta työn monipuolisuus. Siinä yhdistyvät juuri sopivasti luovuus, tekniikka ja ennen kaikkea
vuorovaikutus asiakkaiden kanssa. Työn parasta antia ovat hetket, jolloin kuvattavan ja kuvaajan välille syntyy aito,
luottamuksellinen yhteys ja voiko parempaa kiitosta työstään saada, kuin suukon lapselta poskelle kuvauksen päätyttyä.

Inspiroivaa kesää!

www.someronoptiikka.net"

Image

 

Image

 

Image 

Image 

Tanja Järvinen

 
Toukokuun kuvaaja 2010 PDF Tulosta Sähköposti

Toukokuun kuvaajamme, jyväskyläläinen Susanna Kääntä, kertoo: " Ensimmäisen kerran eksyin valokuvauksen pariin kymmenisen vuotta sitten kansanopistossa. Siitä lähtien olen ollut erinäisissä opiskelu- ja työpaikoissa valokuvausalalla, omaa paikkaani etsiskellen. Edellisessä työpaikassani sain viettää henkilökuvausten ohella studiossa monia hiljaisia tunteja erinäisten purkkien ja purnukoiden parissa, ja pikkuhiljaa henkilökuvauksista alkoikin tulla se odotetuin ja mukavin osa työpäivää.


Keväällä muutamia vuosia sitten päätin kokeilla onneani; lähdin kesätyöpaikan hakuun Valokuvaamo Lehtiselle. Vanhan muotokuvaajamestarin neuvot ja opit olisivat arvokkaita. Kun aluksi sovitun kolmen kuukauden pestin jälkeen Jorma Lehtinen kysyi kiinnostaisiko jäädä taloon pidemmäksikin aikaa, oli se (silloin vielä tietämättäni) ratkaiseva päätös tulevaisuuden kannalta.

Vuonna 2008 minulle ja kuvankäsittelijänä työskentelevälle avopuolisolleni Antti Pölläselle tarjottiin ainutkertainen tilaisuus ottaa vastuu tästä pitkäikäisestä valokuvaamosta. Pitkiä päiviä olemme tehneet ja paljon uutta oppineet, ja olen entistä vakuuttuneempi siitä että tämä on se minun juttuni; isot ja varsinkin pienet aidot ihmiset joista ihan jokaisesta löytyy kuvauksellinen  puoli kunhan sille annetaan mahdollisuus."

 

 

www.valokuvaamolehtinen.fi

 

Image

 

Image

 

Image  Susanna Kääntä

 

 

 
<< Alkuun < Edellinen 1 2 3 4 5 6 Seuraava > Loppuun >>

Tulokset 1 - 9 / 54