Valokuvauksen perustekniikka on teoriassa aika yksinkertaista: Etsitään kohde, rajataan kuva, valitaan tärkein kohde esille ja otetaan kuva. Ammattimaiseen kuvaukseen ja pidemmälle edistyneille kuvaajille on silti tärkeää miettiä teknisiä puolia onnistumisen takeeksi.

Kuva kannattaa suunnitella etukäteen

Hyviä otoksia tulee usein hetken huumassa, mutta parhaat kuvat ovat usein etukäteen mietittyjä. Asetelmat ja potretit kannattaa harkita ennen ensimmäistäkään sulkimen naksahdusta – on helpompaa valita oikea objektiivi, kun valotus ja asetelma ovat valmiiksi kuvaajan päässä. Tekninen toteutus etenkin järjestelmäkameralla kuvatessa saattaa viedä yllättävän pitkään, ellei kuvaajalla ole selkeä näkemys siitä, mitä on tekemässä.

Asettelu ja rajaaminen

Kuvan asettelu eli kompositio kannattaa miettiä etukäteen, jos vain mahdollista. Liikkuvat kohteet eivät pysähdy, mutta esim. urheilua kuvatessa pätevä kuvaaja asemoi kameransa niin, että tausta on valmiina parhaita tilanteita varten. Liikkuvat kohteet eivät jää odottelemaan kuvaajan ohjeita, joten on kuvaajan harteilla löytää itselleen ideaali positio.

Asetelmien kuvaukseen löytyy paljon hyviä vinkkejä klassisista asetelmista moderniin taidekuvaan. Kuvaamisen kultaiset säännöt ja muut tekniikat kannattaa pitää mielessä, ja tarpeen vaatiessa sääntöjä voi rikkoakin, jotta kuvasta saa mielenkiintoisemman.

Valotus

Kuvan laatu riippuu paljolti valon määrästä ja laadusta. Jos kameran kennossa ei riitä valoteho, aukko on liian pieni tai suuri, tai herkkyys on säädetty väärin, voi olla varma, ettei kuvasta tule kovin kummoista. Valotuksen haltuun ottaminen määrittää sen, paljonko informaatiota kameran muistikortille kustakin räpsystä tallentuu. Nyrkkisääntö on, että mitä enemmän informaatiota saadaan talteen, sitä enemmän kuvaa pystyy käsittelemään jälkeenpäin.

Ajoitus

Kun kuvaaja on miettinyt tilanteen valmiiksi, harkinnut asettelut ja rajaukset ja säätänyt valotuksen sekä objektiivit kohdalleen, ollaan valmiita ottamaan kuva. Ajoitus on yhtä aikaa onnea ja sattumaa, mutta myös tekniikkaa: jos kuvaaja on kameroineen väärässä paikassa väärään aikaan, onnistuneen otoksen tuottaminen käy hankalaksi. Ennakointi on siis äärimmäisen tärkeä osa valokuvaamisen tekniikkaa.